TET-toimistopäivä Tieisännöinti Eteläniemessä
Päivämme alkoi klo 9, jolloin tulimme toimistolle ja aloitimme TET-päivän.Ensimmäinen tehtävämme oli ottaa ikkunoilta kyntteliköt pois ja laittaa ne varastoon. Saimme tehtyä ensimmäisen teht...
Päivämme alkoi klo 9, jolloin tulimme toimistolle ja aloitimme TET-päivän.Ensimmäinen tehtävämme oli ottaa ikkunoilta kyntteliköt pois ja laittaa ne varastoon. Saimme tehtyä ensimmäisen teht...
TieAlvia Oy on myynyt tieisännöinnin liiketoimintansa Tieisännöinti Eteläniemelle 12.1.2026. TieAlvia Oy jatkaa toimintaansa edelleen tilitoimistopalveluiden parissa.Liiketoimintakaupan myötä T...
Tiemaksu koostuu pääsääntöisesti kahdesta osiosta, yksikkömaksusta ja perusmaksusta, ja joissain tilanteessa myös käyttömaksua laskutetaan.Maksujen suuruudet lasketaan pääsääntöisesti ta...
Yksityisteitä on Suomessa valtava määrä ja suuri osa maamme liikkumisesta perustuu juuri näille teille. Samalla niiden hoito ja päätöksenteko on tiekuntien ja tieosakkaiden vastuulla. Mutta ku...
Syksyn edetessä on hyvä aika varmistaa, että yksityistiet ovat valmiina talven haasteisiin. Muutamalla ennakoivalla kunnossapitotyöllä voi ehkäistä ongelmia ja parantaa liikenneturvallisuutta.L...
Tieyksiköinti on tiekunnan tärkein työkalu tien kunnossapidon kustannusten oikeudenmukaiseen jakamiseen. Kun yksiköinti on tehty huolellisesti, jokainen osakas maksaa tienpidosta sen mukaan, kuink...
Suomen Tieyhdistys on myöntänyt Elinalle hopeisen ansiomerkin tunnustuksena hänen pitkäaikaisesta ja merkittävästä työstään tieliikennealan hyväksi.Hopeinen ansiomerkki on arvostettu huomio...
Yksityisteiden varsille asennetaan yhä enemmän yhdyskuntateknisiä laitteita, kuten kuitukaapeleita. On tärkeää muistaa, että yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittaminen yksityisteiden tiealuee...
Yksityisteiden käyttöön liittyy monia vastuukysymyksiä, joista tiekunnan ja tien käyttäjien on hyvä olla tietoisia. Kun tiellä tapahtuu vahinko, herää kysymys: kuka on vastuussa ja miten kor...
Kevään lähestyessä ja lumien sulaessa yksityisteiden kunto voi heikentyä nopeasti. Plussakelit ja vesisateet pehmentävät tierunkoa, vesi jää helposti sekä tien pinnalle että runkoon, mikä ...
Lihavat vuodet ovat nyt ohi, ja yksityistieavustusten määrärahoja on leikattu merkittävästi. Vuoden 2025 määräraha on 6,8 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2024 oli vielä 8,5 miljoonaa euroa.Avu...
Yksityistiet ovat merkittävä osa Suomen tieverkostoa, ja niiden sujuva hallinnointi on tärkeää niin tiekuntien kuin kuntienkin kannalta. Järjestämme yksityistiekoulutuksia kunnissa, joissa tiek...